Tärkeysjärjestys näkyi taas

Olimme eilen valtuuston istunnossa, toistakymmentä kuntalaista ja minä.Kutsuimme tempausta hiljaiseksi mielenilmaukseksi.  Olemme edelleen huolissamme heikompi osaisistamme. Aivoverenvuotoon sairastuneille ei enää riitä rahaa kuntoutukseen, joka on äärimmäisen tärkeää jotta vammat eivät jää elämää hallitseviksi, ainakaan kaikille. Tiedän kuntoutuksen merkityksen , koska onneksi ehdin sairastua ennen nykyistä hallitusta. Olen elävä esimerkki mitä kuntoutuksella saa aikaan. Olin 2003 lähes toiminta kyvytön ja puhuminenkin tuotti vaikeuksia. Reumasairaalan alasajo on seuraava esimerkki täysin järjenvastaisesta toiminnasta, siitä kärsivät ensisijaisesti lapset, mutta myös aikuiset jotka olivat jo lähempänä tarvitsemaansa leikkusta, joutuvat nyt kohtuuttoman pitkiin jatko odotusaikoihin. Entäpä rakastamani vahukset ja vanhustyötekijät heidän kohtelunsa tulisi olla vähintäänkin yhtä arvokasta kuin kuuluisimpien urheilijoiden.
Paikallisiin asioihin menäkseni, tapaani tuoda asioita julki eivät kaikki hyväksy, se ei kuulu luottamusmiesten tyyliin. Ehkäpä sen olisi hyvä kuulua, emmehän ole siellä missään salaseurassa vaan ajamassa kuntalaisten asioita. Minulle tullaan todennäköisesti ilmoittamaan etten täytä vaadittua valitiolo lupausta, mutta niin kauan kuin asiani eivät koske yhtä määrättyä yksilöä katson velvollisuudekseni kertoa epäkohdista julkisesti. Näkemykseni on, että vain siten niihin voi tulla korjaus. Voi olla, että en enää kauaa ole IKLAN jäsen, todennäköisesti joku peruste erottamiseeni löytyy. Olkoon sitten niin, itse en eroa. Oli niin tai näin työ heikompien puolesta jatkuu, ehkäpä vielä kiivaammin.

6 kommenttia artikkeliin “Tärkeysjärjestys näkyi taas”
  1. avatar S II sanoo:

    Hiljaisena tietona on, että kaikenlaisen kuntoutumisen (vammaan katsomatta) ikärajana pidetään 65 vuotta. Sitä vanhempi sairastuja ja vammautuja saa pärjätä omillaan tai omaisten tuella.
    Esimerkki lähipiiristä: noin 70 eläkeläinen harrasti urheilua urakalla ja eräänä kauniin talvisena päivänä sydän sanoi yhteistyösopimuksen irti. Elvytykset onnistuivat ja hän jäi henkiin. Ongelmana olivat tuhoutuneet aivon osat, joiden myötä muistista katosi 30 vuotta ja lyhytkestoinen työmuisti oli pois pelistä. Puolivuotta kohtauksesta omaisten pyynnöstä kohtauksen syytä etsittiin ja edessä oli pikainen leikkaus muualla kuin Hml:ssa.
    Potilas ei enää urheile, vaan puuhastelee omissa oloissaan puolisonsa valvonnan alla, nukkuu paljon, muistaa mitä muistaa. Ei muistikuntoutusta, ei sydänkuntoutusta (fysioterapiaa), ei sopeutumisvalmmennusta…, koska ikää oli tapahtumahetkellä yli 65.
    Mitä tästä voi päätellä? Jos aiot sairastua, tee se ennen vanhuuseläkeikää tai sairastu niin, ettei tarvitse kuntouttaa. Melkoisen raaka peli.

  2. avatar Pimu sanoo:

    Raa’altahan tuo kuulostaa, ja raaemmaksi varmaan menee vielä tulevaisuudessakin, mutta kun kyse on varsin rajallisista yhteisistä resursseista niin johonkinhan se raja vaan on vedettävä koska kaikille ei vaan millään riitä rahaa. Asiaa voi kyllä pohtia niinkin päin, että jos yhteiskunta olisi maksanut 70 vuotiaan kuntoutuksen ja sen vuoksi olisi jouduttu tinkimään esim. jostain yhden tai useamman 7 vuotiaan lapsen tai 17 vuotiaan nuoren kaipaamasta hoidosta niin olisiko tuo vaihtoehto ollut yhtään parempi? Yhteisiä rahoja kun investoidaan johonkin niin pakko sitä vaan on yrittää ottaa sekä yksilön että yhteiskunnan hyötynäkökulma huomioon ja ikävä kyllä seniorikansalaiset ovat aika heikoilla kun sijoitetulle rahalle aletaan laskemaan sillä saavutettavaa hyötyä.

  3. avatar S II sanoo:

    Pimulle:
    Ymmärrän priorisoinnin, etenkin kun rahasta on kyse. Mutta kenellä ja millä oikeuksilla on valtaa toimia ukko-ylijumalana ja määrätä ketkä hoidetaan ja ketkä ei? Mitkä ovat todelliset perustelut? Eikö yli 65-vuotiaalla ole enää oikeutta täysipainoiseen elämään? Millä perusteilla mielestäsi vain 17v voitaisiin hoitaa? Ei kaikista 17-vuotiaistakaan tule yhteiskunnan aatelia.

    Meillä syydetään miljoonia toisarvoisiin asioihin tai sellaisten tautien hoitoon, jotka olisi voitu välttää esim. tupakoimatta jne. Jos nyt priorisoidaan kuntoutuksista kaikki yli 65-vuotiaat, niin mitä sitten tulevaisuudessa tehdään? Elinikäodotus on nykyään paljon enemmän kuin tuo 65 ja eläkeikää nostetaan jatkuvasti eli itse en edes tiedä, milloin eläkkeen aika koittaa. Tutkimuksissa on todettu eliniän nousun tuovan myös lisää ikään liittyviä sairauksia. Nyt on käsillä toteutumaton yhtälö, joka napsahtaa omiin nilkkoihin hyvin pian niillekin, jotka tästä ylijumalapriorisoinnista päättävät.

    Kaikkea ei meidänkään pidä pureksimatta niellä. Suomalainen ei vaan ymmärrä tosiasioita ennenkuin se napsahtaa omalle kohdalle Siihen asti myhäillään tyytyväisenä onnellisen tietämättöminä epäkohdista.

  4. Hei Pimu ja S II kyllä ollaan jo aika ”sairasta” jos ikärajana kuntoutukseen pidetään 65-vuotta. Eläkeikääkin yritetään jo siirtää pidemmälle ja pidemmälle, koska ihmisten elinikäkerroin sen kun nousee. Missä tässä menee logisuuden raja? En todellakaan myöskään ymmärrä nykyistä nuoruuden ihannointia, ajatelkaa mikä tietolaari monella vanhuksella on, meidän pitäisi muistaa kuunnella heitä. Heillä on paljon tietoa jota ei lukemalla saa.
    Kun ajatellaan millaisen summan Suomi on valmis ottamaan, jonkun toisen maan velkojen paikkaamiseksi, ollaan priorisoinnissa jo vahvasti harhateillä. Tästä sitten seuraavassa pohdiskelussani. Rajallisissakin resursseissa voidaan tehdä päätöksiä joissa järki ja tunne yhdistyvät, eivätkä sulje pois toinen toistaan.

  5. avatar vainio marjaliisa sanoo:

    Pimun pohdiskelu kommentissaan on erittäin tervettä ja asiallista. Kun SII kommentissaan kertoo iäkkään henkilön kohtelusta terveydenhuoltopalveluissa, niin kyse on kuitenkin yksittäistapauksesta eikä siitä pitäisi tehdä yleistäviä johtopäätöksiä.. Meillä jokaisella on omat kokemuksemme ja vastapainoksi voin kertoa että omassa lähipiirissäni on monia yli 65 vuotiaita joita on hoidettu siten että heidän toimintakykynsä on säilynyt ikään nähden hyvällä tasolla.
    Ihmettelen Marianne Koiviston pelkoa tulla erotetuksi luottamusmiestehtävästään. Jos toimii asetettujen normien ja sääntöjen mukaisesti ei tarvitse pelätä. Kun HäSa kertoi Riihimäen perusturvalautakunnan jäsenen Juhani Vuorelan menettelytavoista niin järkytyin siitä tavasta millä hän käyttää
    luottamusmiesasemaansa. Olin 20 vuotta Riihimäen perusturvakeskuksen työntekijä, ja siellä vieläkin työskentelee minun kollegojani, joiden työmoraali on erittäin korkea. Juhani Vuorelan tapa on rikkonut sitä ensisijaista sääntöä joka koskee
    jokaista sosiaalialalla työtä tekevää ja se julma tapa loukata sosiaalitoimen asiakkaita. Viemällä salassapidettävät asiat kaiken kansan nähtäväksi hän on käyttäytynyt epäinhimillisesti niin asiakkaita kuin työntekijöitäkin kohtaan. Tämänsuuntainen
    menettely ei ole millään lailla hyväksyttävää. Monilla asiakkailla
    on erittäin suuri kynnys avata perusturvan ovi ja ainakin Riihimäellä työntekijät noudattavat annettuja lakeja ja asetuksia suurella pieteetillä. Tämä tapaus Vuorela on erittäin
    surullinen episodi ja ensi kertaa joudun kohtamaan jotain tällaista. Olen jo eläkkeellä ja takanani on melkein 40 vuoden työura sosiaalityöntekijänä.
    Mitä sitten tulee priorisointiin, niin en sotkisi Eu politiikkaa kansalliseen politiikkaan, viimeksimainittuun kuuluu mm maamme vanhustenhuolto.

  6. Hei Marja-Liisa erottamisjuttuni oli tarkoitettu vain sellaiseksi vitsin tapaiseksi, mutta oli kait huono sellainen. Tuppaan joskus ajattelemaan asioita pilke silmäkulmassa ja en taida silloin aina tulla ymmärretyksi niinkuin olen tarkoittanut. Olen ihan samaa mieltä siitä, että yksilöiden asiat pitää jäädä salaisiksi. Sen sijaan asiat jotka kuuluvat kuntalaisten tietoon ,tulee tuoda julki eikä päättää salassa. En siis pelkää yhtään erottamista, joten se siitä asiasta. Blogini eivät lie sopivia tosikoille. Mukavaa vappua vaan teille. Marianne

Jätä kommentti

css.php