Ja mitä haluaisit sanoa

Jos haluat käyttää puheenvuoron ja sanoa terveiset päättäjillemme, niin siihen on mahdollisuus 17.3. pidettävässä mielenilmaustilaisuudessa. Koska aika on rajattua ja haluan jakaa puheenvuorot tasapuolisesti, tarvitsen sinulta nimitiedon ja aiheen mistä haluat mielipiteesi esittää. Jäkimmäisen tiedo Lisää

Missä ovat entisajan yhteisöllisyys ja kaveria ei jätetä mieliala

Olen tuolla keskusteluissa pitkään puhunut vanhustenhoidosta. Mikä on jäänyt vaivaamaan, on se välinpitämättömyys muutamalla kirjoittelijalla. Kommentit ovat jos ei nyt vihamielisiä, niin ylimielisiä. Mielenilmaukselle suorastaan naureskellaan, käsittämätöntä. Minua vastaan hyökätään ja sanomisiani Lisää

Vuosi alkoi kauniina, mutta niin surullisena

Sellon järkyttävä tapahtuma on kuin pahaa unta. Ei tällaista voi tapahtua Suomessa. Maailma muuttuu kuomaseni, tätä tämä maailman pienentyminen tuottaa. Häiriintyneet ihmiset liikkuvat keskuudessamme. Ainahan heitä on ollut, nyt vain yleinen välinpittämättömyys kanssakulkijoita kohtaan saa uusia muo Lisää

Uusi vuosi ja kova koitos

Joulu on siis vietetty, perheen parissa, hyvästä seurasta nauttien. Jouluruoat aina yhtä herkullisia. Joulupäivänä kävimme naapuripariskuntaa tervehtimässä, he kun ovat lapseton  todella mukava pari. Ensi jouluksi ajattelimme pyytää heitä yhteiseen joulun- viettoon. Olisi pitänyt pyytää jo tänä vuon Lisää

Ilmastonmuutos vaan ei muutosta ilmassa

Suurella tohinalla raportoitiin ilmastonmuutoskokouksesta etukäteen ja kokouksen aikana. Tämän piti olla kaikkien ilmastonmuutoskokousten äiti. Mitä jäi kokouksesta käteen, luu koiralle kaluttavaksi! Ei sopineet tavoitteet Kiinalle eikä sitten myöskään USA:lle. Saatiinko siis oikeasti mitään aikaise Lisää

KENENKÄÄN EI TARVITSE OLLA VASTUUSSA ENÄÄ MISTÄÄN

Olen aikaisemminkin kirjoitellut tästä nyky-yhteiskunnan kummajaisesta. Asioita ja ihmisiä käsitellään lähinnä abstraktisina tuotteina, eikä yksilöllä ole mitään merkitystä. Tämä johtaa taas siihen, ettei päätösten tekijätkään päätä mitään yksilöinä vaan ryhmänä. Ryhmässä ei kukaan ota vastuuta vaan Lisää

Ja seuraavaksi ovat vuorossa omaishoitajat

Olen nyt keskustellut vanhuksista, koulukiusatuista ja nyt on aika ottaa omaishoitajien asiat käsittelyyn. Sen jälkeen ajattelin käsitellä myös vammaisten asiaa, koska sekin näkyy olevan ryhmä, josta puhutaan vain strategiatasolle, eli paljon puhetta vähän asiaa. Siispä omaishoitajiin. Tämä ryhmä ih Lisää

Ne koulukiusatut

Hesarin sivuilla oli mielipidekirjoitus koulukiusatun lapsen vanhemmalta. Kirjoitus oli karua, mutta  niin tuttua tarinaa. Jos olet erilainen lapsi, vaikkapa lyhytkasvuinen, hiljainen tai vain hyvin puettu, voit joutua kiusan kohteeksi. Itseluottamuksesi pitää olla melko vahva, jotta et kiusaamisest Lisää

Kun Väyrynen käskee niin pendoliinokin pysähtyy

Onko Pännäisiin menijöitä juna män justiinsa.Näin ei tietenkään oikeasti tapahtunut vaan kyseiseen kylään menijät ehtivät hyvinkin mukaan. Asemalta lippua ostettaessa et sinne kuitenkaan sellaista saa. Mihinkähän tämä  kokoukseen menevä seurue lippunsa osti? Ensin oli Kanki-Kaikkonen, sitten tuli Te Lisää

Vanhusaktivistin Helsingin vierailu

Kuten kerroin olin omaishoitajien seminaarissa ja senioriliikkeen syyskokouksessa alkuviikosta. Mielenkiintoista tietoutta tuli taas lisää ja koetan niistä jotakin teillekin kertoa.Huvittava juttu oli se, että piti mennä pääkaupunkiin, jotta tutustuin Hämeenlinnan omaisten tulevaan puheenjohtajaan M Lisää
css.php